Avioliittolain muutosta ajavat kansalaisaktiivit ja media väittävät homojen avioliitto-oikeuden olevan ihmisoikeuskysymys ja siksi eivät voi hyväksyä nykyistä lainsäädäntöä, jonka mukaan avioliiton solmijoiden tulee olla kahta eri sukupuolta, mies ja nainen. He jopa väittävät, että nykyinen laki ei ole tasa-arvoinen, vaikka siinä vaaditaan 50 % miessukupuolta ja 50 % naissukupuolta. No, toki tasa-arvo on muutakin kuin sukupuolten tasa-arvoa.
Yksilön oikeuksien näkökulmasta Suomen avioliittolaki ei syrji homoseksuaaleja, koska avioliitto ei ole yksilön ihmisoikeus, vaan miehen ja naisen kollektiivinen oikeus. YK:n ihmisoikeusjulistuksen 16. artiklan 1. momentti kuuluu näin: “Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.”
Tämä YK:n julistus siis määrittelee avioliitto-oikeuden ehdoksi täysi-ikäisyyden ja kieltää sen ehdoksi asettamiseksi rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvat asiat. Tämä on poikkeuksellinen artikla, koska tässä erikseen mainitaan ne syyt, millä perusteella oikeutta ei saa rajoittaa. Muissa artikloissa todetaan yksinkertaisemmin “Jokaisella on oikeus…” tai “Ketään ei saa…”. Vaikka tekstissä ei ole sanaa “keskenään”, on ilmeistä, että artiklan muotoilu “täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla” on valittu “jokaisella täysi-ikäisellä henkilöllä” ilmaisun sijaan juuri siksi, että avioliitto on yleisesti tunnustettu miehen ja naisen väliseksi asiaksi. Artiklan toisessa momentissa, jossa edellytetään molempien tulevien aviopuolisoiden hyväksyntää liitolle, mainitaan sopimuksen kiinankielisessä versiossa myös mies ja nainen. Kiinankieli on yksi YK:n virallisista kielistä.
Ihmisoikeusjulistuksen 16. artiklan 3. momentti kuuluu: “Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.” YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan perheen muodostaminen on siis ihmisoikeus. Se ei kuitenkaan määrää, millainen lainsäädännöllinen asema perheellä pitää olla tietyssä valtiossa. Avoliitossa elävät ihmiset muodostavat myös perheen aivan riippumatta siitä onko heillä lapsia vai ei. Kukaan ei Suomessa tahdo rajoittaa ihmisten oikeutta valita elämänkumppaniaan. Homoperhe ei kuitenkaan ole täysin luonnollinen yhteiskunnan ydinosa, koska se ei voi lisääntyä luonnollisella tavalla. Yhteiskunnan on järkevää suosia sitä ydinosaa, joka varmistaa yhteiskunnan luonnollisen jatkumisen. Luonnollinen jatkuma on nimittäin varma ja edullisin tapa. Homosuhteessa elävän henkilön tai yksinäisen naisen lapsettomuutta ei pidä myöskään tukea yhteiskunnan varoin, koska heidän lapsettomuutensa ei ole mikään sairaus.
Perhettä suojataan Suomessa muun muassa lailla, joka kieltää kotirauhan rikkomisen. Epätasa-arvo-ongelma muodostuu vain silloin, kun sosiaaliturvalainsäädäntö kohtelee erilailla avoliittossa kuin avioliitossa elävää perhettä, jos avoparilla ei ole yhteisiä lapsia.
Minä kannatan Suomen avioliittolainsäädännön säilyttämistä ennallaan. Avioliittokäsite tulee säilyttää ennallaan. Homoaktiivien pelko syrjimisestä rekisteritietojen perusteella voidaan välttää sillä, että viranomaisten lomakkeissa lukisi “naimisissa”, jolloin “naimisissa” lomaketerminä voisi tarkoittaa joko avioliittoa tai rekisteröityä parisuhdetta. Evankelisluterilaisen kirkon taas ei pidä alkaa vihkiä homopareja, koska toimimalla oman virallisen opinsa, joka perustuu Raamattuun, vastaisesti, kirkko menettää uskottavuuttaan. On kirkko tosin jo aikaisemminkin joissain vastaavissa asioissa sitä menettänyt.
Mika Kivimaa (ps)
Matti Savolainen kirjoitti (KP 22.7.2014) minun 21.7. ilmestyneessä kirjoituksessa väittäneen, että homojen avioliitto-oikeus ei ole tasa-arvokysymys. En sanonut niin. Sanoin vain, että se ei ole ihmisoikeuskysymys.
Tasa-arvo on muutakin kuin sukupuolten tasa-arvoa. Nykyinen avioliittolaki ei kuitenkaan syrji homoseksuaaleja, koska heilläkin on mahdollisuus avioitua; homomiesten naisen kanssa ja homonaisten miehen kanssa. En kuitenkaan tahdo yllyttää ketään luonnottomalta tuntuvaan aviosuhteeseen, vaan haluan antaa heille mahdollisuuden asua yhdessä ilman rangaistuksen uhkaa. Tahdon vain pitää kiinni siitä, että avioliitto on kollektiivinen oikeus eikä yksilön yksin päätettävissä oleva oikeustoimi. Kun kerran YK:n ihmisoikeusjulistus määrittelee tämän oikeuden selkeästi miehestä ja naisesta riippuvaiseksi, minusta sitä on syytä kunnioittaa.
Toisin kuin joissain islamistisissa maissa, homoseksuaalisuus ei ole Suomessa rangaistava asia. Minusta se on erittäin hyvä asia, sillä lähtökohtaisesti mitään mikä ei vahingoita tai vaaranna toisia ihmisiä ei pidä säätää rangaistavaksi. Tämä on seurausta siitä, että lainsäädäntömme pohjautuu kristillisten arvojen synnyttämään maailmankatsomukseen. Mielestäni ahdasmielinen olisin vasta, jos tahtoisin tehdä homoudesta lainvastaista ja rangaistavaa.
Käsittääkseni edellä mainitusta maailmankatsomuksesta johtuen Suomen lainsäädäntö katsoi, että homoseksuallinen suhde on epäsiveellistä. Sitten tuli “rekisteröity parisuhde”. Mielestäni mikään epäsiveellinen käytös yksityistiloissa ei pidä sivistyneessä valtiossa olla rikos sinänsä, vaan sen epämoraalinen luonne jätettäköön uskonnollisten yhteisöjen tuomittavaksi. Kuitenkin mieletön on se, joka luulee, että kansan moraalilla ei ole vaikutusta hyvinvointiin tai että moraali on vain yksityisasia.
Hyvää moraalia on sekin, että ihmisiä ei syrjitä seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi esimerkiksi työhonotossa tai muussa yhteiskunnan toiminnassa. Jos Pride-kulkueet todella edistävät tällaisen syrjinnän vähentämistä, ne ovat mielestäni ihan paikallaan. Avioliitto-termin sisältöä ei kuitenkaan tarvitse tuhota sen vuoksi.
Mika Kivimaa (ps)