Vaasan taiteiden yönä kävin Kuntsin modernin taiteen museossa. Siellä oli alakerrassa esillä Hans Rosenströmin näyttely ”No land is an island” (Mikään maa ei ole saari) sekä yläkerrassa eri taitelijoiden nykytaidetta. Näyttelyt olivat pettymys minulle, etenkin Rosenströmin ilmastonmuutokseen kantaaottava näyttely. Olen käynyt muutama vuosi aikaisemmin Helsingin Kiasmassa ja senkin näyttelyt olivat pettymyksiä. Molemmilla kerroilla mennessäni näyttelyihin asennoiduin avoimella mielellä ja olin utelias tutustumaan nykytaiteeseen, josta en paljoakaan tiennyt. Lähdin siis ennakkoluulottomasti kokemaan nykytaidetta, vaikka tiesin sen olevan vaikeammin tulkittavissa kuin perinteisen esittävän taiteen.
Lopputuloksena oli kuitenkin pettymys näyttelyihin. Se ei johtunut siitä, ettenkö olisi ymmärtänyt mitään esillä olevan taiteen sanomasta tai siitä, etteikö se olisi koskettanut minua. Vaasan Kuntsin museossa kävin antoisan keskustelun erään Rosenströmin näyttelyä rakentaneen henkilön kanssa. Tämän keskustelun ansiosta ymmärrän vasta nyt selvästi, miksi en pidä nykytaiteesta. Syynä on se, että nykytaide on kunnianhimotonta.
Modernin taiteen määritelmä ei ole sama kuin perinteisen taiteen. Moderni taide tai nykytaide katsotaan taiteeksi pelkästään sen perusteella, että taiteilija sanoo sen olevan taidetta. Toisaalta voidaan sanoa, että se on taidetta, koska se esittää jonkin kokemuksen maailmasta tai pyrkii tarjoamaan taiteen kuluttajalla jonkin kokemuksen maailmasta. Se millainen kokemuksen pitäisi olla ei ole olennaista nykytaiteessa, vaan ennemminkin se korostaa sitä, että jokaisella taidenäyttelyssä käyvällä on oma kokemuksensa. Nykytaide voi joskus järkyttää, joskus ihmetyttää, joskus ihastuttaa, joskus aiheuttaa inhon tai vihan tunteita.
Juuri tämän vuoksi nykytaide on mielestäni kunnianhimotonta. Se ei pyri tuottamaan ihmiselle kauneuteen perustuvaa nautintoelämystä. Kauneus on asia, joka tuo elämäämme positiivista energiaa, rauhaa ja iloa muotokielensä, keskinäisen sopusointunsa ja värien- tai äänenkäytön kautta. Kauneus ei riipu meikistä eikä se rajoitu maalaus- ja veistotaiteeseen. Kauneus ei ole pelkästään katsojan silmissä, vaan siihen vaikuttavat useat fysikaaliset faktat, joilla kauneuteen voidaan vaikuttaa. Hyvä taide on kaunista, koska kauneus on hyvä asia.
Taiteen pitäisi mielestäni tuottaa kauneutta ihmisten elämään, koska siten se kantaisi vastuutaan yhteiskunnan henkisistä voimavaroista ja yhteiskunnan kehityksestä. Tämä vastuu kuuluu jokaiselle ihmiselle eikä taiteilijoilla ole poikkeuslupaa väistää vastuutaan. Kunnianhimoista yhteiskuntavastuuta olisi tuottaa taidetta, joka edistää taiteen kuluttajien asennoitumista niin, että myös heille syntyy tahtoa kantaa vastuunsa yhteiskunnan sekä maapallomme hyvinvoinnista.
Tähän tavoitteeseen ei Rosenströmin pessimistinen näyttely vastannut juuri yhtään ja useimmat muutkaan nykytaiteen teokset eivät kykene siihen hyvin vastaamaan. Nykytaide ei ymmärrä kauneuden voimavaraa eikä piittaa siitä ja on siksi kunnianhimotonta.
Mika Kivimaa
Nykytaiteen koko kuva: kahden vanhenevan homomiehen suurennettuja otoksia kakkapökäleistä – näyttely, jota hehkutettiin YLEn iltauutisia myöten. Kiitos, mutta ei kiitos!