Mika Kivimaa

Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan

Venäjä tulee hyökkäämään pian ennennäkemättömästi uusista ilmansuunnista Ukrainaan. Toivon kovasti, että näin ei tapahtuisi, mutta valitettavasti se vaikuttaa todennäköisimmältä tulevaisuudelta. Yleensä en tahdo ennustaa mitään ja ehkä tämä ei olekaan ennustus, vaan arvio tulevasta. Pidän todennäköisenä Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan vuoden 2022 helmikuussa, koska sen puolesta puhuvat muun muassa seuraavat seikat:

  • Venäjä on jo sodassa Ukrainan kanssa (2014 lähtien). Venäläisiä joukkoja on ollut ja todennäköisesti on myös parhaillaan Itä-Ukrainassa ja Venäjä on varustanut siellä toimivia kapinallisten joukkoja venäjän armeijan aseilla.
  • Venäjä ei ole saavuttanut päätavoitettaan Ukrainan sodassa. Tämä tavoite on Ukrainan kansan ja johtajien luopuminen länsisuuntauksesta ja alistuminen venäläismieliseen politikkaan.
  • Venäjä on luopunut toivosta, että länsi suostuisi venäläisiin vaatimuksiin NATO:n itäänpäin laajenemisen lopettamisesta. Tämän vuoksi sen ainoa mahdollisuus estää Ukrainan liittyminen Natoon, on toimia sotilaallisesti. Ja koska Venäjä ei osaa toimia niin, että se oikeasti olisi Natoa houkuttelevampi kumppani Ukrainalle.
  • Venäjän johtajat ovat selkeästi lausuneet, että mikäli länsi ei suostu sitoutumaan Naton itäänpäin laajenemisen lopettamiseen, se tulee tekemään sotilasteknisiä toimia. Nato-maat ovat selkeästi ilmoittaneet, etteivät tule tekemään tälläistä myönnytystä.
  • Ukraina on historiallisesti kuin Venäjän äiti. Venäjä on äitiinsä kiinni jäänyt lapsi, joka ei suvaitse sitä, että äitinsä huomio kohdistuu johonkin muuhun kuin häneen itseensä. Siksi Venäjä ei voi luopua henkisesti Ukrainasta.
  • Putinin ja muun Venäjän johdon 1960-lukulainen näkemys Neuvostoliiton suurvalta-ajasta on nostalginen ideaali, jota vastaava kansainvälinen asema pitää palauttaa, jotta oikeudenmukaisuus tapahtuisi.
  • Venäjä on siirtänyt joukkojaan ja sotilaskalustoa jo maaliskuusta 2021 lähtien Ukrainan rajan läheisyyteen ja vain osa sinne maaliskuussa siirretystä kalustosta siirtyi pois sotaharjoituksen loputtua. Useita kymmeniä tuhansia sotilaita ja ehkä tuhansia sotilasajoneuvoja on siirretty joulukuun 2021 ja tammikuun 2022 välisenä aikana Ukrainan rajan läheisyyteen Pietarin ja Moskovan alueilta, Pohjois-Kaukasukselta ja jopa aivan Itä-Siperiasta asti. Lisäksi noin 80.000 sotilasta kuuluu Venäjän normaaliin sotilashenkilöstöön ja varusmiehiin, jotka pitävät asemapaikkaansa Ukrainan rajan läheisyydessä sijaitsevissa varuskunnissa.
  • Venäjä on tehnyt jo vuosikausia tehnyt lisääntyvää sotilaallista testausta Ruotsin ja Suomen sotilaallista valmiutta kohtaan. Ruotsin ydinvoimaloiden yllä on nähty perjantaina 15.1. noin klo 20.20 nähty yhtäaikaisesti suuria sotilasminikoptereita eli droneja. Vastaavanlainen minikopteri nähtiin lauantaina 16.1. Ruotsin valtiopäivätalon yllä. Pari venäläistä rahtialusta on seilasi eriskummallisesti edestakaisin Öölannin edustalla toista viikkoa tammikuun lopulla.
  • Venäjä on harjoituttanut omaa kansaansa varautumaan suojautumiseen ilmahyökkäyksiltä ynnä muuhun sellaiseen jo vuosien ajan.
  • Putinin suosio on laskenut niin, että hänen vaalivilppinsä on ilmeistä jo suurelle osalle Venäjän kansasta ja siksi hänen täytyy osoittaa kansalle ulkopuolinen vihollinen, jotta kansan huomio ei kiinnittyisi liikaa kotimaiseen viholliseen, joka on korruptoinut ja vallanhimoinen valtiojohto.
  • Venäjä on siirtänyt maihinnousualuksiaan Itämerelle Kuolan niemimaalta ja mahdollisesti siirtänyt ydinaseitaan myös Ukrainan Krimille ja kenties siirtää niitä myös Valko-Venäjälle.
  • Ukrainaan tehtiin massiivinen kyberhyökkäys tammikuun alkupuolella ja verkkosotaa on käyty aiemminkin Venäjän toimesta.
  • Ukrainan puolustusministeriön mukaan Venäjän erikoisjoukot valmistelevat provokaatiota Venäjän joukkoja vastaan lavastaakseen Ukrainan hyökkääväksi osapuoleksi.
  • Venäjä uhkasi ydinaseiden sijoittamisella lähelle Yhdysvaltoja; Kuubaan tai Venezuelaan.
  • Moskovan pörssi alkoi romahtaa tiistaina 18.1.2022 sodan uhkan vuoksi.
  • Tammikuun aikana venäläisiä sotilaista siirtyy myös Valko-Venäjälle Venäjän ja Valko-Venäjän yhteiseen sotaharjoitukseen, joka on tarkoitus pitää helmikuussa 2022.
  • Venäjä on tiedottanut myös suurista merisotaharjoituksista, jotka järjestettäneen tammi- ja helmikuussa ”operatiivisesti tärkeillä alueilla, kaikilla merillä”. Näihin sisältyy myös Atlantti ja Välimeri.
  • Ristiriitaisia tiedustelutietoja siitä, että Venäjä olisi alkanut tyhjentää lähetystöjään Kiovassa ja Lviv’issä.
  • Venäjän näkökulmasta nyt on sopiva aika suurhyökkäykseen, koska länsi on vaikeuksissa koronapandemian vuoksi, Saksassa Merkel on väistynyt oman maansa ja EU:n johdosta ja Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden lupasi, ettei USA lähetä joukkojaan Ukrainaan. Venäjä ylläpitää myös mahdollisuutta välttää sota NATO-maiden kanssa ydinsotapelotteella ja olematta hyökkäämättä niitä vastaan Ukrainan valloituksen aikana.
  • EU:n nopeantoiminnan joukkoja ei saa EU-sopimusten mukaan käyttää EU:n alueella, minkä takia Ruotsin kohtaaman sotilaallisen agression vastustamisen avustaminen pohjautuisi täysin muiden EU-maiden omiin päätöksiin, eikä EU:n yhteisiin päätöksiin, mikä vähentäisi muiden EU-maiden halukkuutta sekaantua sotaan, vaikka Lissabonin sopimuksen velvoite avunannosta onkin olemassa kirjallisessa muodossa. EU ei ole saanut sovittua yhteisestä reaktiosta, jos Venäjä aloittaa suurhyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Venäjän johto nauttii EU:n hajanaisuudesta.
  • Mitä kauemmin Venäjä pitää lisäjoukkojaan kenttäolosuhteissa Ukrainan rajan lähellä sitä heikommaksi sotilaiden iskukyky laskee. Siksi hyökkäys kannattaa tehdä viimeistään helmikuussa.

Suurhyökkäystä vastaan puhuvat seuraavat seikat:

  • Sodan aloittaminen tai jatkaminen on inhimillisesti mieletöntä ja taloudellisesti hyvin kallista, vaikka ”yllätysisku” onnistuisikin.
  • Ukrainan armeija on paljon paremmin varusteltu ja paremmassa valmiudessa kuin vuoden 2014 hyökkäyksen alkaessa.
  • On suuri vaara, että sota laajentuisi Venäjän ja Nato-maiden väliseksi.
  • On vaara, että Ukrainan koko miehitys ei onnistuisikaan kohtuullisessa ajassa ja sota jatkuisi vuositolkulla massiivisessa mitassa.
  • Eihän Putin ole sentään hullu.

Suurhyökkäyksen todennäköisyyttä puoltavia syitä on siis paljon enemmän kuin sitä vastaan puhuvia. Viimeinen vastaanpuhuva seikka on sitä paitsi hyvin kyseenalainen.

USA ja Iso-Britannia ovat lähettänyt aseapua Ukrainalle ja kouluttajia näiden aseiden käyttöä varten, mutta niitä Venäjä voi vain käyttää perusteena sitä kohtaan kohdistuvana uhkana. Kanada ja yllättäen myös Turkki ovat antaneet Ukrainalle sotilaallista varusteluapua. Ruotsin puolustus on edelleen kehnoa ja Naton voi olettaa olevan puuttumatta välittömästi sotaan, koska Venäjä pyrkii valtaamaan vain Ukrainan, joka ei ole Nato- eikä EU-maa. Mikäli (Venäjän mielestä) tarve vaatii, Venäjä voi tehdä hyökkäyksen Ruotsiin, jotta se suojaa omaa maataan siirtämällä sodan painopistettä lännemmäksi ja samalla esittää vakuuttavasti propagandassaan, että Nato-joukot iskivät ensin venäläisiä joukkoja vastaan ja Venäjä käy vain puolustussotaa Natoa ja länsimaita vastaan.

Mika Kivimaa

 

J.K. Biden vihjasi 19.1., että USA katsoisi lievästi sitä, jos Venäjä hyökkäisi ”pienesti” Ukrainaa vastaan, mikä saattaa muuttaa Venäjän valtionjohdon suunnitelmia ja hyökkäys aloitetaankin hyvin pienesti.

J.J.K: Kun suurhyökkäys Ukrainaan on alkanut, mielestäni kaikkien EU-maiden ja Nato-maiden tulisi julistaa sota Venäjää vastaan, koska ei koskaan historiassa ole tapahtunut niin, että kun joku valtio saa valloitettua haluamansa alueen, se lopettaa laajentumishalunsa ilman, että kohtaa vahvempaa vastustajaa, joka pakottaa sen siihen. Rauhaa ei koko Euroopassa tulla kokemaan ennen kuin Venäjän johto nujerrataan niin, että se joko vaihtuu täysin tai mikä todennäköisempää vaihtuu sen verran, että se tyytyy osaansa suurena maana pienten demokraattisten maiden reunustamana. Kuuluisa sanonta ”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan” on toisin päin käännettynä; ”Jos et valmistaudu sotaan, et saa rauhaa”.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.