Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta – tuttavallisesti Britannia – on nyt virallisesti eronnut Euroopan unionista. On yllättävää, että ero onnistui ilman varsinaista sopimusta siitä, miten kauppasuhteet EU:n kanssa järjestetään eron jälkeen. Tämä oli kuitenkin se syy, miksi eroaminen venyi lähes kolmella vuodella eroilmoituksen antamisesta ja yli kolmella ja puolella vuodella kansanäänestyksestä laskettuna.
Boris Johnsson onnistui siinä missä Theresa May ei onnistunut. Nimittäin kansanäänestyksen ja kansanvallan kunnioittamisessa. Ellei eroa olisi toteutettu ja olisi järjestetty uusi kansanäänestys, jossa olisi voittanut erilainen tahtotila, olisi usko kansanvaltaan kohdannut jättiläismäisen romahduksen ja mahdollisesti apatia ja anarkia saanut lisää valtaan sekä Britanniassa että muissa Euroopan maissa.
Demokratia ei aina tuota ihanteellisia tuloksia, mutta se johtuu enemmänkin vaihtoehtojen vähyydestä kuin siitä, että kansan enemmistö ei ymmärtäisi mikä on sille parasta. Koska EU ei olisi suostunut kauppaneuvotteluihin Britannian asemasta ennen kuin eroilmoitus EU-jäsenyydestä oli jätetty, briteillä ei ollut mahdollisuutta antaa kansanäänestyksessä vastausta kysymykseen ”Tahdotko, että Britannia eroaa EU:sta neuvotellun sopimuksen mukaisesti?” Siis päinvastaisesti kuin, miten suomalaisilta kysyttiin EU:hun liittymistä ennen järjestetyssä kansanäänestyksessä. Britit saivat vain kaksi yksinkertaista vaihtoehtoja: Ero tai jääminen EU:hun. Aikaisempi pääministeri Cameron haaveili Britannian EU:hun liittymissopimuksen korjailusta, mutta se oli epärealistinen tavoite, jolla olisi ollut lähinnä kosmeettisia muutoksia. On selvää, että Britannian kauppapoliittinen asema on heikompi kuin Norjan vastaava asema, ellei se saa tämän vuoden loppuun mennessä EU:n kanssa sovittu vähintään ETA-aluetta vastaavaa kauppasopimusta.
Johtui monista eri syistä, että EU ja Britannia eivät ole päässeet sopimukseen keskinäisistä kauppasuhteista jo tähän mennessä. Oman vaikeutensa soppaan muodostaa Pohjois-Irlannin rauhansopimus, joka ilmeisesti edellyttää suhteellisen vapaata liikkuvuutta Pohjois-Irlannin ja Irlannin valtion välillä. Nyt tästä rajasta muodostuu EU:n ulkoraja, jonka valvonta täytyy olla tiukempaa kuin EU:n sisärajoilla, joita ei käytännössä (siviililiikenteen osalta) valvota lainkaan, etenkään Shengen-alueella.
Saksalainen tutkimuslaitos IW on arvioinut, että kova brexit pahimmillaan vähentäisi EU-maiden vientiä Britanniaan 50 %. Kauppasopimus on siis järkevää saada aikaan myös EU:n näkökulmasta. On arvailujen varassa vaikuttaako edelleen EU:n johtajien halu tehdä Britanniasta varoittava esimerkki nihkeyteen päästää EU:hun kuulumaton maa EU:n sisämarkkinoille ”halvalla hinnalla”. Britannia on kuitenkin nyt vapaa alisteisesta suhteestaan EU-direktiiveihin, mutta vie kauan ennen kuin maan parlamentti on uudelleenmuokannut kansalliset lait, joiden se ei halua noudattavan EU-direktiivien ehtoja.
EU:n budjetissa on nyt Brexitin myötä 16,5 miljardin euron aukko, jota Suomen hallituspuolueet ovat valitettavasti valmiita osittain paikkaamaan lisäämällä Suomen maksuosuutta. Perussuomalaisten mielestä parempi ratkaisu olisi EU:n budjetin pienentäminen.
Mika Kivimaa (ps)