EU:n selkeät aikeet luopua periaatteesta, että maanviljelyn tulee voida jatkua kaikissa jäsenmaissa myös tulevaisuudessa, on vakava uhka Suomen huoltovarmuudelle. Tämän aikeen osoittaa siis nykyiset aikomukset painostaa ja houkutella suomalaiset sokerijuurikkaan viljelijät luopumaan juurikkaanviljelystä sekä suunnitellut korvaukset tanskalaiselle Daniskolle Suomen viimeisen sokeritehtaan sulkemisesta. Tämä tarkoittaa yhden tuotantosuunnan loppumista Suomesta, mutta myös paljon enemmän. Yhden tuotantosuunnan jälkeen tulee toinen ja sitten taas toinen.
Siksi kannattaa nyt palauttaa mieliin, miksi Suomeen ylipäätänsä perustettiin aikoinaan sokeritehtaita. Niitä perustettiin, jotta väestöllä olisi sokeria käytettäväksi kotitalouksissa ja elintarviketeollisuudessa. Kotimaisen sokerituotannon laajentamiseen lähdettiin Suomessa 1940-luvun lopulla, koska sotien aikana oli kovasti kärsitty sokeripulasta. Ihanteellinen 91 %:n omavaraisuusaste sokerintuotannossa saavutettiin vasta vuonna 1990, jonka jälkeen se kääntyi laskuun.
Sitä ennen ei ollut EU-itsepetoksellisuuden huumaa. Silloin ymmärrettiin, että sodat eivät ole ikuisiksi ajoiksi loppuneet Euroopasta. Monet niistäkin, jotka vielä 30-luvulla eivät pitäneet sotaa varteenotettavana vaihtoehtona, olivat muuttaneet mieltään.
Nyt aatteettomat kepulaiset ovat viemässä loputkin maatalousyrittäjän oikeusturvasta. Jos hallitus ajaa läpi EU:n komission ajaman EU:n omaisuudensuojaperiaatteita loukkaavan maataloustukimallin, jossa pellon tukioikeuden voi menettää edelliselle pellonvuokraajalle vuokraajan vaihtuessa, maanomistaja menettää käytännössä samalla osan peltonsa arvosta.
Tämä on suuri askel kohti kapitalistista kartanonherrojen yhteiskuntaa. Hallituksen lakiehdotus johtaa pahimmillaan siihen, että suurviljelijät ostavat vähitellen tukioikeuden menettäneet pellot pilkkahintaan niiden omistajilta. Toisena vaihtoehtona on, että tukioikeudettomien peltojen omistajat metsittävät peltonsa samaan aikaan, kun maailmalla aavikoituu tuhansia hehtaareja peltoa viljelykelvottomaksi. Suomen 1980-luvun ylituotanto-ongelmat ovat jo kaukaista menneisyyttä.
Kolmas vaarallinen asia on puolustusvoimain komentajan ilmoittama aikomus supistaa Suomen asevoimien reserviä 100 000 miehellä. Vaikka Suomen asevoimien reservi onkin suuri moneen väestöltään suurempaan läntisen Euroopan maahan verrattuna, se ei mielestäni koskaan ole liian suuri silloin, kun se on yli puolet pienempi kuin Venäjän reservi. Mutta valtaapitävien ajatukset kulkevatkin varmaan seuraavasti: ”EU-yhteistyö luo kaikkien valtion johtajista Suomen ystäviä. Silloin huoltovarmuudella tai asevoimien koolla ja varustuksella ei ole juurikaan merkitystä.”
Minä en luotaisi vain yhden kortin varaan pelaamiseen, kun Suomen tulevaisuus on kyseessä. Ei ole todennäköistä, että isot jäsenmaat olisivat kriisitilanteessa vähemmän itsekkäitä kuin nyt rauhanoloissa.
Mika Kivimaa
Vaasa