Mielestäni Suomen jakaman kehitysavun jakotapa ja -perusteet pitäisi uudistaa täysin! Jotkut tosin kiistävät koko kehitysavun jakamisen mielekkyyden tilanteessa, jossa Suomen valtio velkaantuu yli kymmenen miljardia yhdessä vuodessa, mutta pitkällä tähtäyksellä katsottuna on viisasta ja kohtuullista, että autamme myös muuta maailmaa saavuttamaan hyvinvointia. Tämä on perusteltua, mikäli se edistää samalla myös meitä suomalaisia ylläpitämään ja kehittämään omaa hyvinvointiamme. Nykyinen pääasiallinen kehitysavun jakotapa ei tue tätä tavoitetta mitenkään.
Kehitysavun jakaminen pitää olla tavoitteellista. Eihän ole mitään järkeä jakaa rahaa ja samalla ennakoida, ettei rahanjako poista kehitysmaiden pahimpiakaan ongelmia. 1950-luvulla Tansanian ja Etelä-Korean BKT oli suunnilleen samalla tasolla. 2020-luvulla Tansania, joka on saanut huomattavasti enemmän kehitysapua kuin Etelä-Korea, on edelleen kehitysmaa, mutta Etelä-Korea on kehittynyt palvelu- ja teollisuusyhteiskunta. Jokin on siis mennyt pieleen Afrikassa. Pieleen on mennyt etenkin tavoitteiden asettaminen sekä keinot.
Kehitysavun pääperiaatteeksi on asetettava, että se tukee kestävää kehitystä. Suomalaisetkin hyötyvät siitä, että kehitysapumaalaiset alkavat suojelemaan omaa ympäristöään ja maailma ei huku saasteisiin ja meret eivät täyty muovijätteistä. On lopetettava kaikki valtionbudjetteihin ohjattu tuki – vaikka osa siitä meni mahdollisesti peruskoulutuksen järjestämiseen – ja velvoitettava avunsaajavaltioita itse kustantamaan hallinnon ylläpito sekä PERUSkoulutus ja PERUSsairaanhoito. Ammatillista koulutusta voitaisiin sen sijaan tukea ulkomaisilla kehityshankkeilla, joissa budjetinvalvonta on suomalaisten käsissä. Ammatillinen koulutus on nimittäin sitä kestävää kehitystä, jolla vastaanottajamaalla luodaan todellisia edellytyksiä työllistää kansalaisensa ja sitä kautta luoda omia verotuloja, joilla ylläpitää valtiota.
Suurin osa kehitysapuvaroista pitää ohjata hankkeisiin, joilla suojellaan luonnonmonimuotoisuutta tai vastustetaan ilmaston kuivenemista. Viimeksi mainittu tarkoittaa puiden istutushankkeita ja metsänviljelyn opettamista. Tässä varsinkin suomalaisilla on erinomainen tietotaito jaettavanaan. Kiina on viimeisten vuosikymmenten aikana metsittänyt Italian kokoisen alueen omien aavikoidensa reunamilla. Länsimaat eivät ole pystyneet lähellekään samaan Saharan eteläpuolella edes yhdessä. Länsimainen kehitysapu on valunut korruptoituneille diktaattoreille ja heidän virkamiehilleen. Tämä on tapahtunut länsimaiden sinisilmäisen ja silmätummistavan rahanjakojärjestelmän vuoksi. Tähän pitää tehdä muutos! Vain parantamalla Afrikkalaisten kykyä ja tahtoa elvyttää omia elinympäristöjään voidaan ehkäistä nälkäpakolaisuutta ja työttömyyssiirtolaisuutta, joka uhkaa etelästä käsin koko ajan Eurooppaa. Ihmisten oikeus elää työllistettyinä omassa maassaan pitää selvästi asettaa siirtolaiseksi ryhtymisen oikeuden edelle. Edellytys kehitysapun vastaanottajamaaksi pääsemiselle pitää asettaa myös velvoite tehdä ja toteuttaa väestönkasvun hillitsemissuunnitelma. Se on kestävää kehitystä.
Mika Kivimaa (ps)