Mika Kivimaa

Maahanmuuttajalta ulkomaalaiselle

Maahanmuuttajien lisääntyminen Suomessa lisää myös käännös- ja tulkkauspalvelujen tarvetta. Suomen lakiin on kirjoitettu viranomaisen velvollisuus järjestää tulkkaus tietyissä asiakasta koskevissa tilanteissa, kuten terveydenhoidossa, mikäli se on tarpeellista ymmärtämisen varmistamiseksi.

Suomalainen yhteiskunta, siis julkinen valta on sopeuttanut itsensä hyvin pitkälle toimimaan englanninkielellä ulkomaalaisten asiakkaidensa palvelemiseksi. Mielestäni on hyvä, että pyritään helppouteen, mutta on väärin, että suositaan englanninkieltä ja etenkin niitä, jotka tulevat maasta, jossa englanti on virallinen kieli. Nimittäin näistä maista Suomeen tulevien ihmisten ei tarvitse käännättää asiakirjojaan, kuten todistuksia, voidakseen hoitaa asiansa suomalaisen viranomaisen kanssa. Tämä asettaa muista maista tulevat maahanmuuttajat eriarvoiseen asemaan.

Jotta maahanmuuttajien tasa-arvoinen kohtelu voisi toteutua, Suomen viranomaisten pitäisi olla käsittelemättä asiakirjoja, jotka eivät ole valtiomme virallisilla kielillä suomeksi tai ruotsiksi tai käännetty jommalle kummalle näistä kielistä. Näin tehden myös luotaisiin töitä suomalaisille kielenkääntäjille. Miksi käännöstulot pitää antaa ulkomaisten kääntäjien hyväksi silloin, kun ulkomaalainen asioi suomalaisen viranomaisen kanssa? Näin tapahtuu lähes aina silloin, kun vieraskielinen asiakirja käännetään englanninkielelle, jotta suomalainen viranomainen ymmärtää sen sisällön. Tämän lisäksi Suomessa työskentelevät monet ulkomaalaiset lääkärit haluavat asiakastulkkauksen mieluummin englanniksi kuin suomeksi, silloin asiakas ei tule ymmärretyksi suomen-, ruotsin- tai englanninkielellä.

Monella muullakin alalla Suomen hallitus voisi tehdä politiikkaa, jolla työllistettäisiin suomalaisia ulkomaalaisten sijaan, mutta tässä nyt vain yksi esimerkki nykyisestä maan johdon arvomaailmasta.

Mika Kivimaa
kiinankielen kääntäjä ja tulkki

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.