Vuodelle 2018 budjetoitut Suomen turvapaikanhakija- ja pakolaiskustannukset mukaan laskettuna maahanmuuttoviraston toimintamenot ovat 303,68 miljoonaa. Vuonna 2014 nämä menot olivat noin 68,2 miljoonaa euroa. Samassa ajassa asumistuen määrä on noussut 714 miljoonasta noin 1479 miljoonaan. Opiskelijoiden yleisen asumistuen piiriin siirtymisen vaikutus on vain 0,167 miljoonaa. Työttömyysturvamenot sen sijaan sijaan eivät ole nousseet samalla aikavälillä, joten joten nousuun on todennäköisesti vaikuttanut muut kuin työttömät ja opiskelijat.
Tämän yhteensä 1000,5 miljoonan eli yli miljardin sosiaalimenojen kasvun porvarihallitus on saanut aikaan keskittymällä ”maailman parantamiseen” oman kansan vähäosaisten sijaan. Orastava viennin kasvu johtuu maailmanmarkkinoiden piristymisestä eikä hallituksen kiky-sopimuksesta.
Turvapaikanhakijoista ja pakolaisista, jotka saivat päätöksen ajalla 10/2015-5/2017, noin 10.270 on saanut turvapaikan, noin 6.700 on palannut vapaaehtoisesti tai kadonnut jonnekin, noin 16.900 on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja odottavat palautusta ja loppujen 3.150 henkilön hakemus on päätetty jättää tutkimatta eri syistä. Kielteisen päätöksen saaneista lähes 11.000 on irakilaisia. Sipilän hallitus vetkustelee näiden palauttamisessa, koska Irakin kanssa ei ole palautussopimusta ja Irak on haluton sellaista sopimaan. Mielestäni nyt pitää ottaa kaikki keinot käyttöön, koska nykyiset yli 400.000 työtöntä ovat aivan riittävä työvoimareservi Suomelle. Käteen annettavan palautusrahan korottamisen sijasta Suomen valtio voisi järjestää näille irakilaisille miehille työtä Irakissa esimerkiksi puolen vuoden ajaksi sen jälkeen, kun he ovat poistuneet Suomesta. Tämäkin tulisi huomattavasti edullisemmaksi kuin, että elätämme heitä täällä lopun ikänsä laittomina maassa-asujina. Kaikki suomalaiset sotilaskouluttajat (kustannukset 10,9 milj./vuosi) pois Irakista siihen saakka, kunnes palautussopimus on allekirjoitettu ja laitettu käytäntöön! Ja jos rajavalvontaa ei koskaan aloiteta, nämä irakilaiset tulevat kyllä uudestaan Suomeen hakemaan uudet kotiinpaluuavustukset.
SDP ja vihreät eivät myöskään ole vaatineet mitään lisätoimia suomalaisten työllistämiseksi.
Mika Kivimaa (ps)