Tämä räppi-runo, josta en ole valitettavasti ehtinyt tehdä musiikkivideota, koska en ole vielä oppinut sellaisen tekemistä. Sitä odotellessa julkaisen sanat jo nyt Suomen 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Räpissä otetaan kantaa maamme poliittiseen kulttuuriin. Sen, että valtamediamme on voimakkaasti poliittisesti värittäytynyt (noin 84% toimittajista on vihreiden, vasemmistoliiton tai SDP:n kannattaja), eivätkä toimittajat osaa tehdä eroa omien näkemystensä ja medioissa julkaistavan uutisaineiston puolueettomuuden välillä, voidaan sanoa olevan propagandistista massaviestintää. Propaganda on tyylikeino, jossa tosiasioita vääristellään tai ne esitellään sillä tavoin, että lukijalle / kuulijalla syntyy toivottuja mielikuvia. Totuus on sodan ensimmäinen uhri ja siksi tällainen mediatilanne Suomessa on uhka maamme rauhalle ja hyvinvoinnille.
Suomi 100 – Tää täytyy hoksata
Oma eduskunta saatiin jo 1906,
alkoi siitä silloin aikakausi uus,
Lempeä oli meille tsaari Venäjän,
kapea oli sarka maamiehen, kyntäjän.
Miehet ja naiset, saivat kaikki äänestää.
Suomen asiat, kansa itse nyt päättää.
Paljon oli kansanedustajia hyvin arkoja.
Vähän oli valtionkassassa markkoja.
Moni ei tohtinut uskoa itsenäisyyteen.
Nähty ei kauaksi tulevaisuuteen.
Suomi kansakuntien perheeseen sit’ liittyi,
Uusi valtio maailmankartalle piirtyi.
Tahdottiin kuningas suojaksi Suomen,
Sotakin tuli – erilainen olikin huomen.
Kahleista Saksaan päästiin tuurilla,
Kovat olivat puheet radikaalien huulilla.
Kapina soviteltiin Mäntsälässä,
Oikeutta vaadittiin nyt ja tässä.
Hallitukset kaatui ja ihmiset paatui,
Unelmia luotiin, tuli tanssit muotiin,
Euroopan tuhonkierre Suomeenkin ylsi.
Pettuleipään kelpasi tuolloinkin jälsi.
Yhteisrintamana vihollinen torjuttiin.
Kiitosta Jumalalle kirkois’ veisattiin.
Moni ystävä ammuttiin ja traumat jäivät.
Raskaita olivat myös rauhan päivät.
Kun pakko oli antaa, niin teollisuus kasvoi.
Rauha saatiin rajalle, mutta paljon se maksoi.
Lypsyl’ kävi piiat ja syntyi uudet riiat.
Ei kaikki mennyt aina putkeen,
muttei jääty paikalleen.
Edistyi monet alat, vannottiin vihkivalat.
Vaurastui vihdoin Suomi, tavaroita paljon loi.
Yhteinen oli huoli, miten lähimmäinen voi.
Mutta isänmaallisuus sitten unohdettiin.
Uudeksi ulkopolitiikka laitettiin.
Ei enää itse haluta tehdä päätöksiä.
Euroopan Liitto syytää meille säädöksiä.
Itse itsensä Suomi kahlitsi.
Päättäjiä taas pelko hallitsi.
Kansa taas jakautuu ja vihoissaan parjaa:
Olemmeko teille vain vaalikarjaa?
Miksi eläminen vaan kallistuu?
Arvot katoaa, kansa maallistuu.
Työ kevyempää on kuin ennen, tessit riiston estää.
silti työkyvyttömyys kasvaa, ei pää tahdo kestää.
Ihmisiltä hyvää tahtoa viel’ löytyy, mutta valtiovelan eessä kyl’ pyörtyy.
Jotkut kansaa kiihottaa, näin toiset vouhottaa.
Toiset veroja kiertää, moni asia politiikassa hiertää.
Yksilökö onkin kaikkein tärkein?
Vaiko yhteistyö, mikä on onkaan oikein?
Monella Suomessa myös on hätä.
Kenenkään ei nyt pidä missata tätä:
Suomi täyttää 100.
Tää täytyy hoksata.
Ei ole Suomea sinun tai minun, vaan se on yhteinen.
Yksi maa meillä vain on, asia ei ole tunneperusteinen.
Riidat monet on jo voitettu, ei enää toisia kiusata.
Kansanvaltaan aina luotettu, nyt pitää heikkoja jeesata.
Yhdessä kun tehdään ja hyvää mieltä luodaan,
Arvokas elämä kaikille näin suodaan.
Jos valta on meidän omissa käsis’,
ei paljoa haittaa, että rahat on vähis’.
Jos riitasointu hyvät päätökset estää,
täytyy vielä paljon köyhien kestää.
Täällä toisiin pitää voida luottaa,
se yhteisölle onnea tuottaa.
Tämä aate kun kansan mielet voittaa,
sille parempi huomen koittaa.
Toista tuhatta vuotta on jo ollut suomalaisuutta.
Siinä perinteitä on paljon, mutta jotain myös uutta.
Pitää muistaa, miksi Suomella on rajat, eihän Suomi syntynyt suotta.
Silloin rauhassa saa olla meidän majat ja voidaan juhlistaa sataa vuotta.
Hurraa ja eläköön ja Luojalle kiitos,
Kauan voi kestää tämä kansallinen liitos!
Mika Kivimaa