Hallituksen kokouksessa 24.1.2014 tehty kannanotto:
Toholammin perussuomalaiset tukevat Osuuskunta PPO:n tavallisten puhelinosuuksien omistajien vaatimuksia osuuskunnan purkamisesta mahdollisimman nopeassa aikataulussa. PPO:n johdossa on tehty virheitä. Nyt ei pidä tehdä enää lisää virheitä, vaan noudattaa osuuskunnan sääntöjä ja kunnioittaa osakkaiden tasa-arvoa.
Koska puhelinpalveluliiketoiminnan myynnin jälkeen PPO:lla ei ole varsinaista palvelutoimintaa, osuuskunta on purettava ja varat jaettava sen osakkaille. Kaikkien pitäisi kunnioittaa osuuskunnan perustusajatusta, joka on viestintäpalvelun tuottaminen osakkailleen eikä varojen keruu sijoitustoimintaa varten. PPO:ta ei pidä muuttaa sijoitusosuuskunnaksi. Kukin keski- ja pohjoispohjalainen osakas voi varojen jakamisen jälkeen käyttää ne haluamaansa kohteensa, myös sijoittaa rahat edelleen. Tällöin kukin osakas voi myös vapaasti arvioida luottaako sijoitusyhtiönsä sijoitusammattitaitoon niin paljon, että uskoo sijoitusten tuottavan voittoa. Kentältä tulleen palautteen perusteella uskomme tämän näkymyksen olevan myös PPO:n osakkaiden enemmistön näkemys.
Toholammin Perussuomalaisten hallitus
Mika Kivimaa
puheenjohtaja