Mika Kivimaa

Vuodeosaston lakkautus hyväksytty valtuustossa

Kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina 17.6. peruspalvelusopimuksen JYTAn kanssa. Hyväksytyssä sopimuksessa sovitaan muun muassa, että Toholammin terveyskeskuksen vuodeosaston toiminta lopetetaan viimeistään 2015 vuoden loppuun mennessä ja että aikataulua tarkastellaan uudelleen syksyn 2013 aikana.

En päässyt valitettavasti mukaan kokoukseen tärkeän henkilökohtaisen matkan vuoksi. Muistaakseni kunnanvaltuutetuille esitettiin toukokuun lopussa pidetyssä terveydenhoidon ja sairaanhoidon kustannusseminaarissa lukuja, joiden mukaan Toholammin vuodeosaston hoitokustannukset ovat korkeammat per potilas kuin Kannuksen ja Tunkkarin vuodeosastoilla, jotka myös kuuluvat JYTAn peruspalvelulautakunnan ohjauksen piiriin. Mutta varsinaisia laskelmia siitä, miten vuodeosaston lakkauttaminen ja vuodeosastohoitoa tarvitsevien potilaiden sijoittaminen Kannuksen vuodeosastolle tuo säästöjä Toholammin kunnalle, ei ole esitetty valtuutetuille. En tiedä onko niitä ylipäätänsä tehtykään.

Männistön palvelukotiin perustetaan tämän vuoden aikana kuntoutusyksikkö, jolla käsittääkseni on tarkoitus lyhentää potilaiden varsinaista sairaalahoitoa tarvitsevaa aikaa. Mielestäni tämä on erittäin hyvä idea ja siihen pitää kohdistaa riittävät henkilöstöresurssit ja ammattitaitoiset kuntoutusmenetelmät, jotta tavoite saavutettaisiin.

Ruotsin Göteborgissa on esimerkillisesti toteututtu vanhusten kuntoutusta leikkausten ynnä muiden toimenpiteiden jälkeen niin, että vanhukset ovat päässeet huomattavasti lisääntyvässä määrin palaamaan kotiin normaaliin elämään ja heidän viimeinen sairaalajaksonsa on tämän ansiosta jäänyt vain 1-3 kuukauteen, minkä vuoksi kaupungin sairaanhoitokustannukset ovat pienentyneet. Periaatteena siellä on käytetty sitä, että jokainen potilas pyritään kuntouttamaan kykeneväksi palata kotiin. Vasta tietyn kuntoutusjakson kuluttua arvioidaan voidaanko tämä tavoite saavuttaa. Ketään ei jätetty kuntouttamatta siksi, että häntä olisi pidetty ”mahdottomana kuntouttaa”.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.